Älykotivinkki 1: Pakettien älykkäämpi vastaanottaminen

VINKKI 1: MITEN ÄLYKOTI TUO TURVAA JA HELPPOUTTA ARKEEN - MITEN SAADA PAKETTI LÄHETILTÄ TURHAUTUMATTA
Blogin on kirjoittanut Cozifyn CTO Remo Kallio.
Joillekin kuluttajille älykoti voi herättää ristiriitaisia tunteita ja ajatuksissa voi olla, että oma äly kodissa riittää. Mielessä voi olla, että älykodin tekniikka tuo enemmän haittaa kuin hyötyä monimutkaisuudessaan. Näin ei kuitenkaan ole vaan ihan jokaisen meistä on mahdollista nauttia älykodin hyödyistä olematta tekniikan asiantuntija. Päätin siis tehdä blogisarjan älykodin hyötyihin, mahdollisiin harhaluuloihin ja tietoturvaan liittyen. Tulen blogeissani avaamaan esimerkkien avulla, miten älykoti oikeasti helpottaa ja tuo turvallisuutta päiväämme ja yöhön, olimme sitten kotona tai emme.
Tunnistat ehkä tilanteen, jossa olet jäänyt kotiin turhautuneena odottamaan lähettiä, joka on ilmoittanut tuovansa tilaamasi paketin aamu kymmenen ja iltapäivän neljän välillä. Olet perunut kaikki menosi päivältä, jotta saisit paketin. Pahimmassa tapauksessa ihmettelet kello viideltä missä pakettisi on. Kun saat mutkien kautta ehkä jonkun jostain kiinni, niin sinulle kerrotaan, että lähetti kävi soittamassa ovikelloa ovesi takana, mutta kukaan ei kuulemma ollut kotona. Ja kyllähän oli!
Älykodissa yllä oleva tilanne olisi voinut mennä seuraavanlaisesti. Lähdet aamulla kotoa toimistolle ja ollessasi toimistolla lähetti soittaa kotitalosi ovikelloa neljän jälkeen. Saat tästä hälytyksen puhelimesi sovelluksen kautta. Kotiovesi ulko-oven lähettyville asetetut kamerat näyttävät puhelimessasi, että oven takanasi seisoo ihminen paketteineen. Tunnistat hänet lähetiksi ja vastaat hänelle puhelimestasi. Lähetti kuulee sinut ovikelloon asennetun kaiuttimen kautta.

Samalla kamera kuvaa lähettiä ja pyydät häntä todentamaan henkilöllisyyden näyttämällä kameralle henkilökorttia. Kamera ottaa lähetistä ja kortista kuvan. Ohjeistat seuraavaksi lähettiä jättämään paketin asuntosi eteiseen. Jos asut omakotitalossa, lähetti voi jättää paketin pihassa olevaan sähkölukolliseen laatikkoon. Avaat puhelimesi sovelluksella etänä kotiovesi sähkölukon ja näet kun lähetti astuu sisälle, laskee paketin lattialle, poistuu ja sulkee oven. Samalla saat varmistuksen, että ovesi meni varmasti lukkoon. Näit ettei lähetti tehnyt asunnossasi mitään muuta kuin laski paketin eteiseesi ja poistui saman tien.
Edellä mainitussa esimerkissä kommunikoit ja kontrolloit reaaliajassa tilanteessa, jossa et ole itse kotona, mutta ovesi pitäisi saada auki. Helppouden ja turvan tuo sähkölukko ja kamerat, joita pystyt kontrolloimaan etänä. Aika kätevää eikö?

Remo Kallio
Cozify, CTO