Ostoskorisi on tyhjä.
SRV:n rakentamat tornitalot Kalasatamassa tarjoavat asukkaille mukavaa elämää lupaamalla tunnin ajansäästöä päivässä.
Cozify oli mukana suunnittelemassa ja tarjoamassa ratkaisuja Loiston ja Majakan uusiin asuntoihin, joihin kaivattiin älykästä helppoutta ja mukavuutta.
Rakennusalan kehittäjä ja uudistaja SRV on rakentanut Kalasatamaan kaksi modernia tornitaloa, joiden suunnittelussa myös Cozify on saanut olla mukana. Majakka sai asukkaansa vuonna 2019, ja Loiston ovet avautuvat syksyllä 2021. Kyseessä on iso rakennusprojekti, jossa on panostettu erilaisiin arkea helpottaviin ja hyvinvointia lisääviin asumisen palveluihin. Tavoitteena on, palveluiden avulla tornitalojen asukkaat voivat säästää tunnin päivässä ja käyttää sen itselleen mieluisiin asioihin.
– Pitkän työpäivän jälkeen emme välttämättä halua käyttää vapaa-aikaamme siivoukseen tai kodin remontointiin. Sen takia Kalasataman tornitaloissa on helposti saatavilla esimerkiksi kotisiivous, Handyman ja koiran ulkoilutus -palvelut, kertoo SRV:n asumisen palveluiden kehityspäällikkö Lotta Toivonen.
Palvelukehittäjänä Toivonen tietää paljon suomalaisten asumistoiveista, mutta taustalla on myös tutkimustietoa. SRV:n vuonna 2019 teettämästä kyselytutkimuksesta selviää esimerkiksi se, että siivoaminen ja paikasta toiseen matkustus ovat monelle arjen suurimpia kompastuskiviä.
Kyselyn tuloksia sekä useita muita asukastutkimuksia on hyödynnetty uusissa tornitaloissa. Kotisiivouksen lisäksi asukkailla on esimerkiksi käytössään kuntosali, kattoterassi ja juhlatila. Tarvittavat palvelut on tuotu lähelle ja keskustasijainti mietitty tarkasti.
Ajan säästö ja arjen helppous liittyvät Toivosen mukaan kiinteästi älykotiajatukseen.
– Älyn avulla voidaan tuoda asumiseen helppoutta ja turvallisuutta. Haemme ratkaisuja, joilla voimme edistää sekä ihmisten että ympäristön hyvinvointia. Älykkäät ratkaisut ovat tässä keinovalikoimassa tärkeitä, Toivonen kertoo.
Majakan ja Loiston jokaiseen huoneistoon on liitetty Cozify ZEN. Kyseessä on älykoti- ja kiinteistöautomaatio-hub, jonka avulla rakennuksiin voidaan räätälöidä haluttu älykokonaisuus. Asukas hyötyy älykodista monella tapaa. Kodissa voi seurata esimerkiksi seurata omaa kuuman ja kylmän veden käyttöä, sähkönkulutusta sekä lämpö- ja kosteusolosuhteista.
Huolettomuutta ja turvallisuutta älykoti tarjoaa erilaisten vahtien avulla. Esimerkiksi kosteusvahti säästää isoilta vesivahingoilta.
– Asukkaiden ohella myös taloyhtiöt pystyvät seuraamaan kulutustietoja keskitetysti Cozifyn taloyhtiöportaalista, muistuttaa Cozifyn toimitusjohtaja Kimmo Ruotoistenmäki.
Kalasataman tornitalojen asumisen palvelut suunniteltiin pääsääntöisesti yhteiskehittämisen avulla. Myös Cozify oli mukana SRV:n järjestämissä työpajoissa ideoimassa, miten asukkaiden hyvinvointia voidaan lisätä älyn avulla.
Työpajojen tuloksena syntyi kaksi räätälöityä älykotipakettia, joiden avulla Majakan ja Loiston asukkaat voivat laajentaa kodin automatiikkaansa. Toinen paketeista pitää sisällään älyvalaistuksen, joka mukautuu automaattisesti vuorokauden aikoihin ja tilanteisiin. Tätä kutsutaan ihmiskeskeiseksi valaistukseksi (human centric lightning (HCL)).
– Cozifyn tekninen osaaminen ja hub, jonka ympärille palvelut viedään, on ollut projektissa tärkeää. Kätevää oli myös, että asukaspaketit saatiin Cozifyn verkkokauppaan, Toivonen kiittelee.
SRV:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan ruuhkavuosia elävät 35–44-vuotiaat kärsivät liian vähäisistä yöunista, joten asukkaille haluttiin tarjota mahdollisuus älyvalaistukseen.
– Valon värisävyn on tutkittu vaikuttavan hyvinvointiin, ja esimerkiksi sinisen valon välttäminen iltaisin voi auttaa nukahtamisvaikeuksiin, Ruotoistenmäki sanoo.
Toinen paketeista taas keskittyy älyverhoihin. Valaistuksen lisäksi myös kodin verhot on mahdollista automatisoida, eli asukas voi määrittää verhot sulkeutumaan ja aukeamaan automaattisesti tilanteen mukaan.
Toivonen näkee älykkäät ratkaisut vahvana tulevaisuuden asumisentrendinä. Suomalaiset haluavat koteihinsa entistä enemmän helppoutta ja huolettomuutta. Myös ekologisuus on alan vahva suuntaus.
– Meidän on mietittävä, miten älykkäillä ratkaisuilla voidaan tukea sitä, että asunto kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Etenkin tulevat sukupolvet miettivät energiansäästämistä ja ekologisuutta paljon, Toivonen sanoo.
Sovi tapaaminen asiantuntijamme kanssa, niin pääset alkuun:
Cozifyn älykkäät asumisen ratkaisut yhdistettynä Vivagon turvallisuuden ja hyvinvoinnin palveluihin tuovat uusia mahdollisuuksia ikäihmisten turvalliseen asumiseen.
Helsinki hyödyntää talotekniikasta saatavaa tietoa energiatehokkuuden parantamisessa.
Lue case study Forum Viriumin ja Cozifyn yhteisestä projektista, jossa kerätään taloyhtiöiden energia- ja olosuhdetietoja tutkimuskäyttöön.
Älykkäiden asumisratkaisujen ja tehokkaan energiankäytön koealue Helsingin Kalasatama on tullut Cozifyn kehityspäällikölle Timo Vitikaiselle varsin tutuksi. Alueelta löytyy Cozifyn älykkäät ratkaisut jo yli 20 kohteesta.
Teknologiariippumattomuus on Vitikaisen mukaan Cozifyn suurimpia etuja.
Senaatti-kiinteistöjen olosuhdemalliprojektissa toteutettiin Suomen markkinoilla vielä ainutlaatuinen olosuhdemalli. Senaatti-kiinteistöjen Esa Halmetoja ja Jenna Mustonen kertoivat kokemuksistaan yhteistyöstä Cozifyn kanssa.
Cozify oli SRV:n mukana suunnittelemassa ja tarjoamassa ratkaisuja Loiston ja Majakan uusiin asuntoihin, joihin kaivattiin älykästä helppoutta ja mukavuutta. SRV:n asumisen palveluiden kehityspäällikkö Lotta Toivonen kertoi kokemuksistaan yhteistyöstä Cozifyn kanssa.
Älykkäät toimistotilat joissa ilmanlaatu on optimoitu parantamaan työilmapiiriä ja työtehokkuutta.
Cozify ZEN on esiasennettuna valmiiksi Kalasataman tornitalojen jokaiseen asuntoon. Asukkaat voivat vakiona kuuluvien energianseurantatoimintojen päälle laajentaa älykotiansa heille tarjotuilla räätälöidyillä älykotipaketeilla.